torstaina, tammikuuta 19, 2012

Muistio Laatuseniorien kokouksesta 19.1.2012 klo 13 – 15 Suomalainen Klubi


Herkko, Liisa, Outi ja Juhani


Paikalla olivat Matti Leskinen, Outi Kupiainen, Liisa Jouttimäki, Juhani Anttila, Juha Söderlund, Markku Ahlberg, Jorma Hotinen, Herkko Pesonen ja Risto Nevalainen. Risto valittiin kokouksen keskustelujen kirjaajaksi.  
Toni

Tj Toni Toivanen Aivokunto Oy:stä esitteli heidän kehittämänsä aivokunto-palvelun. Sen asiakkaina ovat nykyisin ennen kaikkea henkilöstönsä työhyvinvointiin panostavat yritykset. Tavoitteena on kuitenkin julkistaa palvelu myös kuluttajamarkkinoille jo kevään 2012 aikana.

Neljä tärkeintä asiaa aivojen hyvinvoinnille ovat: uni, liikunta, ravinto ja stressinhallinta. Näistä uni on muitakin tärkeämpi. Näille aiheille on kehitetty aivojen kuntopalvelu, jossa voidaan valita ja yhdistellä asioita elämäntapamuutosten , aivoharjoitteiden, Mindex-mittausten ja arvopeilin teemoista. Aivokunto Oy on tuotteistanut nämä erilaisten harjoitteiden muotoon.

Ihmisaivot
Aivokunto Oy:n palveluja on jo tänä vuonna saatavissa useissa työväen- ja kansalaisopistoissa pääkaupunkiseudulla. Tuusula on jo aloittanut. Kevätkaudella palvelu julkistetaan myös internetissä, ja siihen on mahdollista tutustua ja käyttää ilmaisjakson ja sitten pientä maksua vastaan.

Laatuseniorien myöhemmissä kokouksissa 2012 keskustellaan, onko vapaaehtoisia muodostamaan ryhmän ja ruveta aivokuntoilemaan.
Muina asioina kokouksessa käsiteltiin:
  • IS 31.12.2011
    Ilta-Sanomien teettämä tutkimus ja artikkeli vuodenvaihteessa ikäihmisten elinoloista. Se pisti kunnat paremmuus- järjestykseen reilun 10 julkisen tilaston ja indikaattorin perusteella. Keskustelussa totesimme, että saatu paremmuus- järjestys ei ole kovinkaan yksikäsitteinen. Onkin parempi, että itsekukin meistä yhdistää kovaa faktaa ja mielikuvia kuin luottaa tällaisiin reittauksiin.
  • Juhani ehdotti keskustelua mittaamisesta yhdeksi kokousteemaksi kevätkaudella 2012. Asiaa pidettiin tärkeänä ja hyvinkin mielenkiintoisena.
  • Keskusteltiin Annen mailin perusteella ja innoittamana hoiva-alalla meneillään olevista muutoksista ja voidaanko niihin vaikuttaa. Oltiin verraten varovaisia, aihe vaatii tarkempaa pohdintaa. Laatunäkökulma pitäisi saada mukaan, muuten meitä ei varmaankaan kuunnella.
  • Matti kyselee Doodlessa sopivia kokousaikoja kevätkaudella 2012. Valittiin yksi viikko per kuukausi.

Seuraava kokouksemme on tiistaina 21.2. klo 13 alkaen (lounas klo 12). Silloin vierailevana luennoijana on FM Henry Haglund ja aiheena on "Esteettömyyden periaatteet turvaamaan sähköiset palvelut kaikille". Toivotaan runsasta osanottoa, ovathan sähköiset palvelut kohta arkipäivää meille kaikille!


PS 1/ Matti
Aiheita seuraaviin kokouksiin:
Helmikuu 21.2:
Esteettömyyden periaatteet turvaamaan sähköiset palvelut kaikille,
Henry Haglund
Hoiva-alan pyöritys, Anne

Maaliskuu:
Elämänkunto, Jorma H

Huhtikuu
Laatuammattilaisuus  
  • kansainvälinen katsaus, Juhani 
  • uusittu MQ-koulutus, Eila
Toukokuu 
Kaakkois-Aasian laatuarvio katutasolta, Teuvo 

Laatukäsitteitä voitaisiin lisäksi ottaa yksi kerrallaan ruodittavaksi.
Käsitteitä löytyy mm. Laatusanasto-blogista ja Sanastokeskus TSK:n termipankista.


PS2

Ilmeisesti pitäisi saada äkkiä aivokuntopalvelua, sillä en muistanut, että Elina lupasi esitellä johtamisen jalanjälkiä meille maaliskuussa. Palataan kokousaiheisiin helmikuun kokouksessa.


Miina Sillanpään säätiön "Muista pääasia"-aineisto löytyy tästä.





Markku, Risto, Juha ja Jorma

2 Comments:

Blogger Matti Leskinen kirjoitti...

Lähetin vanhusrakas-jutun laatijalle tiedon meidän arviostamme ja sainn oheisen vastauksen.

-----
Kiitos, olen tästä keskustellut mm. keravalaisten kanssa.
Lainaus eräästä sähköpostistani:
"Teimme tilaston Ilta-Sanomiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2010. Silloin saimme idean jutulle Sosiaali- ja terveysministeriön Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksesta. Otimme silloin muuttujiksi varsinkin siihen liittyvät mittarit. Haastattelin silloin taannoin THL:n ja Tilastokeskuksen tutkijoita, joiden kanssa päädyimme ottamaan mukaan muitakin muuttujia, kuin nuo viisi STM:n puhtaasti matemaattista mittaria. Ajoin tilaston huvikseni myös pelkästään näiden viiden muuttujan kanssa. Kerava jäi myös silloin tämän joukon viimeiseksi."

Mittarit, joista tuossa mainitsen, ovat siis STM:n, eivät IS:n keksimiä.
Lisätietoja täältä:
http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/ikaihmiset/palvelujen_laatu/laatusuositus

En siis tutkimustamme täysin huuhaaksi leimaisi. Se on toki myönnettävä, ettei yksittäisen ihmisen onnellisuutta kykene tilastojen perusteella mittaamaan. Uskon silti, että suuntaa kuntien välisistä eroista näinkin pystytään mittaamaan.
Ystävällisesti,
Lauri L

03 helmikuuta, 2012 07:59  
Blogger Matti Leskinen kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

03 helmikuuta, 2012 08:14  

Lähetä kommentti

<< Home